Teokset

Teoksissani on aiheena luonto, rakkaus ja rohkeus. Teoksissani maalaan tunteitani, ajatuksiani ja muistojani näkyviksi – usein eläinhahmoihin.

Esikoisellani on Downin oireyhtymä ja kaikenvoittava äidinrakkauteni tuntuu teoksissani. Olen myös kasvanut syrjitystä, kiusatusta ja sairauden varjostamasta menneisyydestä täyteen kukoistukseeni ja kuvataiteilijana käsittelen teoksissani myös näitä elämäntarinoitani. Ennen kaikkea teokseni kuvaavat rakkautta, monenlaista rakkautta.

Lempeää ja merkityksellistä taidetta, jossa yhdistyvät herkkyys ja vahvuus. Ainutlaatuisia teoksia, jotka herättävät tunteita ja tuovat iloa, toivoa, valoa, lämpöä ja lempeyttä kotiisi.

Teokset taiteilijalta suoraan kotiisi

Voit tilata teoksia verkkokaupan kautta. Halutessasi voit olla ensin yhteydessä minuun ja voimme yhdessä miettiä, millainen teos sopisi juuri sinulle ja sinun kotiisi. Voit myös tulla katsomaan teoksiani ateljeelleni Peurungantie 85, rakennus 7, 41340 Laukaa, soittamalla ensin p. 040-6550177.

Jokaisella meistä on tarina. Joskus sitä ei voi kertoa sanoilla. Silloin syntyy kuva. Väri. Kerros. Taide voi olla tapa tulla nähdyksi – myös itsellesi. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan teoksiini.

Asiakaspalautteita:

”Ihastuin tähän heti ensisilmäyksellä. Harvoin teen mitään suurempia päätöksiä näin nopeasti ja tunteella, mutta tämä oli pakko saada.”

”Tämän ihanuuden silmät ja koko maalaus iskivät minun sydämeeni moukarin voimalla ensi katseesta. Se tunne oli niin vahva, että se sai minut herkistymään ja tuntemaan jotain, mitä en osannut edes nimetä.”